Henkilökunta

Carl Knif
Taiteellinen johtaja
Koreografi
Tanssija
+358 405080870
Carl Knif on tanssija ja koreografi ja Carl Knif Companyn perustaja ja taiteellinen johtaja. Hän valmistui Tanssitaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulun tanssitaiteenlaitokselta vuonna 2000. Knif on tehnyt lukuisia koreografioita Carl Knif Companylle. Lisäksi hän on tehnyt yhteistuotantoja useiden esittävän taiteen organisaatioiden kanssa ja koreografioita ja ohjauksia tilaustöinä tanssin ja teatterin toimijoille.
Hänen teoksiaan on nähty kymmenessä maassa. Knif palkittiin vuonna 2016 tanssitaiteen valtionpalkinnolla ja vuonna 2022 Svenska litteratursällskap myönsi hänelle palkinnon Ett drömspel-teoksen dramaturgiasta.
Hänen teoksiaan on nähty kymmenessä maassa. Knif palkittiin vuonna 2016 tanssitaiteen valtionpalkinnolla ja vuonna 2022 Svenska litteratursällskap myönsi hänelle palkinnon Ett drömspel-teoksen dramaturgiasta.

Marjo Pyykönen
Toiminnanjohtaja
+358 40 5567191
Marjo Pyykönen on kulttuurituottaja (YAMK). Hän on toiminut esittävän taiteen kentällä vuodesta 2011. Pyykösellä on taloushallinnon tutkinto ulkomaankauppa pääaineena ja hän on suorittanut useita esittävän taiteen vientikoulutuksia. Kansainvälisellä kentällä hän on toiminut yli kaksikymmentä vuotta.

Essi Brunberg
Viestinnän asiantuntija
+ 358 40 869 9466
Essi Brunberg (FM) on tiedottaja, viestinnän ammattilainen ja kääntäjä, joka on työskennellyt laajasti esittävän taiteen kentällä niin festivaalien, tapahtumien, yksittäisten esitysten kuin julkaisujenkin parissa.
Hallitus

Reetta Aarre-Ahtio
Hallituksen
puheenjohtaja
Reetta Aarre-Ahtio työskentelee Tampereen konservatoriossa apulaisrehtorina. Hän on koulutukseltaan tanssinopettaja ja kulttuurituottaja (YAMK). Lisäksi hän on tehnyt mm. kulttuurijohtamisen (TEAK) ja opetushallinnon opintoja (OPH). Aiemmin hän on toiminut koreografina, tanssijana ja tuottajana erilaisissa tapahtumissa, teattereissa ja festivaaleilla. Pitkän tanssinopetusuransa aikana hän on toiminut myös luottamusmiehenä sekä STST:n ja DaCi Finlandin hallituksessa, jossa jatkaa edelleen.

Kristofer Möller
Hallituksen
varapuheenjohtaja

Carl Knif
Hallituksen jäsen

Jonna Aaltonen
Hallituksen jäsen

Laura Karén
Hallituksen varajäsen
Laura Karén on lavastusassistentin hommista kulttuurituottajaksi ajautunut kivi- ja puuseppäartesaani. Karén on työskennellyt Universumin, Carl Knif Companyn ja nyt Kulttuuritalo Lilla Villanin tuottajana. Tuottajan työn lisäksi työkalupakkiin kuuluvat edelleenkin vasara ja maalisuti.
Carl Knif Companyn taiteilijat

Janne Hast
Äänisuunnittelija
Janne Hast on Rovaniemeltä kotoisin oleva helsinkiläistynyt muusikko ja äänisuunnittelija. Hän on valmistunut muusikko/musiikkiteknologiksi Porin Palmgren-konservatoriosta 2003 sekä teatteritaiteen maisteriksi TeaK:in valo- ja äänisuunnittelun laitokselta 2009 ja työskennellyt freelancerina erilaisissa teatteri-, tanssi-, ja nykysirkusproduktioissa reilun kymmenen vuoden ajan.

Jukka Huitila
Valosuunnittelija
Visualisti
Jukka Huitila on Rovaniemellä asuva valosuunnittelija ja savulta tuoksuva taivaanrannan tuijottelija.
Callen kanssa hän on työskennellyt kymmenen vuotta, noin teos per vuosi tahtia ja teosten tekeminen on ollut palkitsevaa alusta lähtien. Ryhmä on kasvanut ajan kuluessa upeilla esiintyjillä ja hitsautunut yhteen luottosuunnittelijoilla.
Jokainen teos on vienyt askeleen pidemmälle ja matka jatkuu.
Callen kanssa hän on työskennellyt kymmenen vuotta, noin teos per vuosi tahtia ja teosten tekeminen on ollut palkitsevaa alusta lähtien. Ryhmä on kasvanut ajan kuluessa upeilla esiintyjillä ja hitsautunut yhteen luottosuunnittelijoilla.
Jokainen teos on vienyt askeleen pidemmälle ja matka jatkuu.

Karoliina Koiso-Kanttila
Pukusuunittelija
Karoliina Koiso-Kanttila on helsinkiläinen pukusuunnittelija ja lavastaja. Hän on valmistunut lavastustaiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2003. Karoliina toimii suunnittelijana laajasti niin tanssin, teatterin kuin elokuvan ja tv:n parissa. Hän on tehnyt pukusuunnitteluja yli 60 tanssiproduktioon, useisiin elokuviin sekä menestyneisiin tv-sarjoihin. Carl Knifin kanssa Karoliina on työskennellyt vuodesta 2007.

Jonna Aaltonen
Tanssitaiteiija
Jonna Aaltonen on freelance-tanssitaiteilija, joka on kansainvälisen, lähes 25-vuotisen uransa aikana työskennellyt monipuolisesti tanssin ja teatterin saralla: nykytanssiteoksissa, tanssiteatteri-, musikaali- ja oopperaproduktioissa. Hän on esiintynyt jo yli 70 teoksessa, yli 40 eri koreografin kanssa. Jonna on työskennellyt useissa eurooppalaisissa tanssiryhmissä sekä Suomessa että ulkomailla.

Miika Alatupa
Tanssija & näyttelijä
Miika Alatupa on valmistunut tanssijaksi Teatterikorkeakoulusta ja opiskellut aiemmin myös Lahden kansanopiston teatterikoulutuksessa. Hän on työskennellyt sekä tanssijana että näyttelijänä mm. Helsingin kaupunginteatterissa, Kansallisoopperassa, Vaasan kaupunginteatterissa, Tanssiteatteri Raatikossa ja Tampereen Teatterissa.

Satu Halttunen
Tanssitaiteilija

Olli Lautiola
Tanssitaiteilija
Olli Lautiola on Helsingissä freelancerina toimiva tanssija, opettaja ja äänisuunnittelija. Hän on valmistunut Tanssin kandidaatiksi Tukholman Dans och cirkushögskolanista vuonna 2017. Tanssijana hän on esiintynyt eri ryhmien kanssa sekä ollut osana tuottamassa monia freelancerproduktioita. Hänet on myös nähty musiikkivideoilla. Sessions (2022) on Ollin ensimmäinen yhteistyö Carl Knif Companyn kanssa.

Riku Lehtopolku
Tanssitaiteilija
Riku on tanssinut Pori Dance Companyssa vuodesta 2001 esiintyen mm. Jorma Uotisen, Tero Saarisen ja Marjo Kuuselan teoksissa, ja vuosina 2014-2019 hän toimi myös ryhmän toisena taiteellisena johtajana. Vierailijana Riku on nähty mm. Suomen Kansallisbaletin, Skånes Dansteaterin ja Iceland Dance Companyn tuotannoissa. Vuodesta 2006 Riku on toiminut Jorma Uotisen koreografisena assistenttina ja tämän teosten harjoittajana mm. Suomen Kansallisbaletissa ja Tanskan Kuninkaallisessa Baletissa. Yhteistyö Carl Knifin kanssa alkoi vuonna 2014. Vuonna 2020 Lehtopolku aloitti Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin taiteellisena johtajana.

Misa Lommi
Näyttelijä
Tanssitaiteilija

Oksana Lommi
Näyttelijä
Oksana Lommi valmistuu Teatterikorkeakoulun ruotsinkielisestä näyttelijäntaiteen koulutusohjelmasta vuonna 2021. Hän on koulun ohella näytellyt Svenska Teaternissa, Lilla Teaternissa, tv- ja elokuvatuotannoissa sekä Ylen Radioteatterissa. Oksana tekee ensimmäistä kertaa yhteistyötä Carl Knif Companyn kanssa vuonna 2021.

Pekka Louhio
Tanssitaiteilija
Pekka Louhio on opiskellut Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitoksella vuosina 2004–2007 ja Carl Knif Companyssa Louhio on tanssinut vuodesta 2014. Hän on lisäksi toiminut Tommi Kitti & Companyssa tanssijana sekä koreografin assistenttina vuosina 2007– 2010. Louhio on työskennellyt myös useiden muiden koreografien kanssa.

Anne Pajunen
Näyttelijä
Tanssitaiteilija
Anne Pajunen on kansainvälisesti työskentelevä näyttelijä ja tanssitaiteilija. Hän työskentelee freelance-esiintyjänä sekä Suomessa että ulkomailla useiden eri taiteen tekijöiden teoksissa ja ryhmissä. Hän toimii myös liikkeenohjaajana ja tanssin ja teatterin tekijänä. Anne on valmistunut näyttelijäntyön maisteriksi (2016) Lontoon Royal Academy of Dramatic Art (RADA) koulusta, tanssitaiteen maisteriksi (2011) Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitokselta ja suorittanut Research Cycle opinnot (2008-2010) Performing Arts Research and Training Studiossa Brysselissä. Sessions on hänen ensimmäinen yhteistyönsä Carl Knif Companyn kanssa.

Tom Rejström
Näyttelijä
Tom Rejström valmistui Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta vuonna 2016. Tom toimii näyttelijätyön lehtorina Teatterikorkeakoulussa ja Hangö Teaterträff -festivaalin taiteellisessa johtoryhmässä. Hän on työskennellyt sekä esiintyjänä että ohjaajana ja tuottajana laajasti kotimaisella teatterikentällä. Seuraavaksi Tomin voi nähdä Kjell Westön Rikinkeltainen taivas -romaaniin perustuvassa elokuvassa joka saa ensi-iltansa vuonna 2021. Tom esiintyi Carl Knif Companyn At once, in Helsinki -teoksessa vuonna 2018.

Anna Stenberg
Tanssitaiteilija
Anna Stenberg on tanssitaiteen maisteri, jota kiehtoo tanssitaiteen ja teatteritaiteen rajapinnat. Hän nauttii monipuolisesta työstään freelancerina ja tanssinopettajana erilaisissa taiteellisissa työryhmissä ja tanssin oppilaitoksissa. Anna valmistui Helsingin Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Tanssijantaiteen maisteriohjelmasta, lisäopinnoilla Taideyliopiston Musiikkiteatterin ohjelmasta. Tanssinopettajan tutkintonsa hän suoritti Savonia – ammattikorkeakoulussa. Carl Knif Companyssa hän on tanssinut vuodesta 2016 saakka.

Terhi Vaimala
Tanssitaiteilija
Terhi Vaimala on helsinkiläinen tanssija. Valmistuttuaan 2003 tanssitaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta Vaimala on työskennellyt freelance-tanssijana sekä kiinnityksellä Helsingin Kaupunginteatterin tanssiryhmässä HDC:ssa 2011-2013. Uransa aikana Vaimala on työskennellyt lukuisten suomalaisten nykykoreografien kanssa. Yhteistyö Carl Knifin kanssa alkoi vuonna 2009 teoksella Mandorla.

Eero Vesterinen
Tanssitaiteilija
Eero Vesterinen aloitti tanssiopinnot lapsena Oopperan balettioppilaitoksessa ja lopetti ne Teatterikorkeakoulun Tanssitaiteen laitoksella. Vuodesta 2003 lähtien hän on tanssinut enimmäkseen freelancerina monien koreografien teoksissa ja kiertänyt erilaisilla festivaaleilla ja tanssikiertueilla Kokkolasta Nicaraguaan ja Japaniin.

Jonna Nyman
Näyttelijä
Jonna Nyman on freelancenäyttelijä, joka valmistui Helsingin Teatterikorkeakoulusta vuonna 1995. Hän on työskennellyt Turun, Helsingin, Vaasan ja Espoon ruotsinkielisissä teattereissa sekä tehnyt yhteistyötä vapaiden teatteriryhmien kanssa Suomessa.

Åsa Wallenius
Näyttelijä
Åsa Wallenius on näyttelijä, joka valmistui Helsingin Teatterikorkeakoulusta vuonna 1999. Hän on sittemmin esiintynyt lukuisissa näytelmissä ja työskennellyt muun muassa Wasa Teaternin, Svenska Teaternin, Blaue Fraun, Viiruksen ja Lilla Teaternin kanssa.

Linda Zilliacus
Näyttelijä
Linda Zilliacus on näyttelijäntaiteen maisteri, joka valmistui Helsingin Teatterikorkeakoulusta vuonna 1999. Linda on vuosikymmenten ajan työskennellyt teatterin, elokuvan, TV:n ja audion parissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Petri Tuhkanen
Valo- ja lavastussuunnittelija
Petri Tuhkanen on helsinkiläinen valo- ja lavastussuunnittelija, joka työskentelee muun muassa teatterin, nykytanssin, konserttien, live-tapahtumien, installaatioiden ja arkkitehtuurin parissa.