HUOM! Työpaja on siirretty helmikuulta kesäkuulle koronapandemiaan liittyvistä rajoituksista johtuen.

Koreografi Carl Knifin työskentelymenetelmää avaava työpaja Hengitys-katse-tila -improvisaatiotekniikka perustuu oman kehon ja mielen aistimiseen ja yhteen saattamiseen. Tekniikan perustana toimii tiedostettu ja kontrolloitu hengitys. Metodi ammentaa vaikutteita meditaatiosta, joogasta ja pilateksesta ja sen tavoitteena on kokonaisvaltainen henkilökohtainen liikeilmaisu. Harjoitteet on suunniteltu saattamaan tekijät herkkään keskinäiseen vuorovaikutukseen ja tilalliseen tietoisuuteen. Metodi on alunperin kehitetty yhteistyössä Carl Knif Company:n tanssijoiden kanssa koreografiseksi työkaluksi ja esiintymismetodiksi, mutta sen yksinkertaiset ohjeet ja selkeästi etenevä rakenne tekee siitä oivan menetelmän jokaiselle tanssista ja omasta liikeilmaisustaan kiinnostuneelle henkilölle.

Työpaja on suunnattu esittävän taiteen ammattilaisille ja sen ohjaa tanssitaiteilija Jonna Aaltonen. Jonna on esiintynyt lukuisissa Carl Knif Companyn teoksissa ja ollut mukana kehittämässä kyseistä metodia. Menetelmän perusteiden lisäksi työpajassa tutustutaan eri tapoihin soveltaa metodia parityöskentelyssä.

Ilmoittautumiset osoitteeseen: [email protected] 25.1.2021 mennessä!

Aika: 12.-13.6.2021
Paikka: LTA Studio Manilla (Itäinen Rantakatu 64)
Järjestäjä: Turku Dansart

Hinta Dansartin jäsenille:
2 pvä: 70 €
1 pvä: 40 €

Hinta muille:
2 pvä: 100 €
1 pvä: 55 €

HUOM! Jäsenhintaan myös Tampereen Treenit! Ry:n ja Helsingin Tanssille Ry:n jäsenet.

Maksutiedot: Turun Seudun Osuuspankki FI53 5710 0420 0678 94
Muista käyttää kaikissa maksuissasi viitenumeroa: 1232

Dansartilla on käytössä myös MobilePay: Turku Dansart ry 44365

Työpaja Facebookissa.

Katso myös