Suomen Teatterit ry ja Vuoden Teatteri 2023 -raati on valinnut Carl Knif Companyn yhdeksi Vuoden Teatteri 2023 -palkinnon finalistiksi.

Raati valitsi Companyn finalistiksi niillä perustein, että se katsoo ryhmän edistävän esittävän taiteen kentän monimuotoisuutta ja olevan malliesimerkki koreorafijohtoisesta ryhmästä, jossa menestyksekkään taiteellisen toiminnan lisäksi on määrätietoisesti kehitetty ja vaalittu avointa, ryhmän jäseniä osallistavaa ja luottamuksellista työskentelyilmapiiriä.

”Carl Knif Companyn toiminta kiinnittyy ja avautuu rohkeasti ja vaikuttavasti yhteiskuntaan sekä vahvistamalla taiteilijayhteisöä että osallistamalla yleisöjä. Carl Knifin Hengitys-Katse-Tila -metodi on luotu soveltumaan kaikille liikeilmaisusta kiinnostuneille iästä ja taustasta riippumatta. Ryhmän laaja-alainen yhteistyö useiden kotimaisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa viestii kunnianhimoisesta ja eteenpäinkatsovasta organisaatiosta. Lisäksi Carl Knif Company on onnistunut pienenä toimijana työllistämään pitkäjänteisesti suuren määrän freelancereita, ja myös korona-aikana ryhmällä oli tahto ja taito pitää toiminta käynnissä. Carl Knif Companyn viimeaikainen panostus toiminnan kokonaisvaltaiseen kehittämiseen on raadin mukaan tuottanut tulosta ja selvästi edesauttanut sen menestystä.”

Companyn lisäksi finalisteina nähdään Oulun teatteri ja Red Nose Company. Voittajan valitsee kirjailija, taideneuvoston puheenjohtaja Juha Itkonen. Vuoden Teatteri 2023 -palkinto jaetaan muiden esittävän taiteen alan palkintojen kanssa Helsingissä Q-teatterissa pidettävässä Thalia-juhlassa maanantaina 27.3.2023.

Katso myös

Carl Knif Company viettää kymmenvuotisjuhlia ainutlaatuisella valokuvanäyttelyllä

Lue lisää »