Vapaat esittävän taiteen ryhmät 4 FLOORS OF WHORES, Blaue Frau, Carl Knif Company, Glitcher, Liisa Pentti +Co ja Oblivia ovat luoneet yhteisen alustan, jonka nimeksi on valittu Fria fältet – Vapaa kenttä. Alustan tarkoituksena on yhdessä tuoda esiin nykyistä suomenruotsalaista esittävää taidetta, tavoittaa entistä laajempi yleisö ja yhdistää voimat sen sijaan, että yleisöstä kilpailtaisiin. Hanke lanseerataan virallisesti 9. syyskuuta klo 15.30 Konepajan näyttämöllä yhteisillä esityskauden avajaisilla, joissa sekä hanke että ryhmien tulevat tuotannot esitellään. Ohjelmaan lukeutuu myös paneelikeskustelu yhteistyön tarpeesta ja hankkeen muista painopisteistä. Keskustelua johtaa Svenska Ylen Kia Svaetichin.

Hanke sai alkunsa vuoden 2025 lopulla, kun Teatterin tiedotuskeskus TINFO oli julkistanut tutkimuksen, jonka mukaan ruotsinkielisten teattereiden kävijämäärät olivat vähentyneet peräti 43 prosenttia viimeisten 30 vuoden aikana. Vapaiden ryhmien tilannetta ei kartoitettu, mutta alustan aloitteentekijät ja Blaue Fraun taiteelliset johtajat Sonja Ahlfors ja Joanna Wingren kokivat, että suurin haaste oli tavoittaa yleisö, koska vapaat ryhmät eivät markkinoinnin kannalta voi kilpailla suurten toimijoiden kanssa. Kevättalvella 2026 edellä mainitut vapaan kentän ryhmät kokoontuivat keskustelemaan yhteisen markkinointialustan tarpeesta. Kokouksen jälkeen asia oli selvä: yhteinen alusta kehitettäisiin, ja sen tarkoituksena olisi vahvistaa vapaiden ryhmien asemaa.

Olemme käynnistäneet tämän hankkeen Helsingissä toimiville, etabloituneille vapaan kentän ryhmille, joilla ei ole kiinteää esiintymispaikkaa. Otimme yhteyttä niihin ryhmiin, jotka näiden kriteerien lisäksi toimivat ruotsiksi, kohdistavat toimintansa pääasiassa aikuisyleisölle ja toteuttavat vähintään yhden tuotannon tai projektin vuodessa. Oli todella hienoa, että kaikki, joihin otimme yhteyttä, olivat kiinnostuneita. Ryhmät ovat monipuolisia ilmaisun, muodon ja tekijöiden suhteen, ja heillä on omat tyylinsä ja siten myös omat yleisönsä. Suomenruotsalaisen vähemmistön piirissä unohdetaan usein, että tarjolla on laaja valikoima kumouksellista taidetta, kertovat Ahlfors ja Wingren. 

Viime vuosina konkreettiset leikkaukset ja yleinen kulttuurivihamielinen asenne ovat entisestään vaikeuttaneet pienempien toimijoiden mahdollisuuksia tavoittaa yleisöä, mutta toisin kuin monet instituutiot, jotka taloudellisesti vaikeina aikoina pelaavat varman päälle, vapaan kentän ryhmillä on edelleen mahdollisuus luoda marginaalista taidetta. Hankkeen tarkoituksena onkin osoittaa, kuinka laaja-alaista valikoimaa suomenruotsalaiset toimijat todellisuudessa tarjoavat.

– Tämän yhteistyön kautta toivomme myös syntyvän synergioita ja että kunkin ryhmän yleisöt löytäisivät uusia ryhmiä tai uutta esittävää taidetta, jota kokea ja tutkia. Näemme tämän hankkeen ainutlaatuisena mahdollisuutena tavoittaa uusia, jo olemassa olevia kohderyhmiä. Haluamme tavoittaa laajan kohderyhmän, joka on kiinnostunut kumouksellisesta ja marginaalisesta esittävästä taiteesta. Tämä kohderyhmä on jo osittain olemassa näiden ryhmien omissa kuplissa, joita hankkeen kautta toivomme voivamme laajentaa, Ahlfors ja Wingren kertovat.

Katso myös